Etusivu‎ > ‎Ajankohtaista‎ > ‎

Vapaaehtoinen pelastuspalvelu, "verkoston tila"-kysely

lähettänyt Mika Soininen 29.1.2015 klo 2.21   [ 29.1.2015 klo 2.21 päivitetty ]

Vapaaehtoinen pelastuspalvelu, "verkoston tila"-kysely


Miten Vapaaehtoisen pelastuspalvelun jäsenjärjestöjen keskinäinen yhteistyö toimii ja miten se saadaan
sujumaan vieläkin paremmin? Vastaamalla Suomen Punaisen Ristin julkaisemaan yhteistyökyselyyn
vaikutat siihen, miten Vapaaehtoista pelastuspalvelua tulevaisuudessa koordinoidaan ja miten oma
jäsenjärjestösi Vapepassa toimii. 

Vastauksia toivotaan niiltä jäsenjärjestöjen työntekijöitä ja vapaaehtoisilta, jotka toimivat Vapepassa
aktiivisesti paikallisella, alueellisella tai valtakunnallisella tasolla. 

Kyselystä saatuja tietoja käytetään Vapepa-koordinaation ja verkoston sisäisen yhteistyön kehittämiseen.
Punainen Risti koostaa tiedot raportiksi, jonka pohjalta Vapepan keskustoimikunta laatii jäsenjärjestöille
konkreettiset toimintasuositukset ja aikataulun suositusten toteuttamiseksi. Tavoitteena on, että
koordinaatiojärjestöjen lisäksi myös muut jäsenjärjestöt käyttävät kyselyn tuloksia toimintansa
suunnitteluun.
 
Kysely löytyy osoitteesta http://digiumenterprise.com/answer/?sid=1264306&chk=VQNUVYAX 

Vastausaikaa on 6.2.2015 asti.

Lisätietoja kyselystä antavat Punaisen Ristin valmiuskoordinaattori Heikki Väätämöinen, p. 020 701 2124, ja tiedottaja Sari Häkkinen, p. 020 701 2003. Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@punainenristi.fi<mailto:etunimi.sukunimi@punainenristi.fi
Comments